taistelukaasu

Yhdysvaltain armeijan kemiallisista aseista käyttämä tunnus.

Sinappikaasua saanut kanadalainen sotilas, 1917–1918.

Tynnyreihin varastoituja neuvostoliittolaisia kemiallisia aseita Albaniassa.

Kemiallisten aseiden uhreja Irakin–Iranin sodassa.

Ruotsin armeijan sotilaalla on kemialliselta aseelta suojaava suojanaamari ja suojapuku.

Kemiallinen ase on elollisia olentoja vammauttava, vaurioittava tai tappava ase. Kemiallisiksi aseiksi lasketaan myös yhdisteet, jotka aiheuttavat eliöissä tilapäistä toimintakyvyttömyyttä.

Sotilaallisesti kemialliset aseet on perinteisesti jaettu kolmeen ryhmään: taistelukaasut, savut ja sytytysaineet. Taistelukaasuilla on tarkoitettu aseita, joiden vaikutus perustuu niiden myrkyllisyyteen. Taistelukaasuista vain osa on normaalilämpötilassa kaasuja. Savujen, lukuun ottamatta kaasuihin luettavia myrkkysavuja, vaikutus perustuu niiden kykyyn haitata näkyvyyttä. Sytytysaineilla pyritään synnyttämään tulipaloja tai kuumuus, joka eliminoi vastarinnan.

Yhdistyneet kansakunnat on määritellyt kemialliset aseet joukkotuhoaseiksi, joiden käyttöä pyritään rajoittamaan kansainvälisillä sopimuksilla. Kemiallisten aseiden valmistuksen, käytön ja tuhoamisen valvomiseksi on perustettu kansainvälinen organisaatio OPCW, jonka päämaja ja toiminnot ovat Alankomaiden Haagissa (OPCW:n kotisivut).

Historia

Kemiallisten aseiden historia juontaa pitkälle, aina ensimmäisiin tahallaan levitettyihin myrkytyksiin, esimerkiksi juomaveteen. Kuitenkin nykyaikaisen kemiallisen sodankäynnin voidaan katsoa alkaneen ensimmäisestä maailmansodasta, jossa käyttö oli laajamittaista. Kaasuaseet oli kielletty Haagin sopimuksella 1899.

Ensimmäisessä maailmansodassa kehiteltiin aluksi kyynelkaasun tapaista kaasua. Myöhemmin kehitettiin ja otettiin käyttöön yhä vaarallisempia kaasuja. Alussa kaasua vapautettiin lieriöistä, jotka avattiin hyökkäyshetkellä. Tämä menetelmä oli epävarma, sillä tuuli saattoi kuljettaa kaasun väärään suuntaan. Myöhemmin kaasuja alettiin levittää tykistön ampumilla kranaateilla.

Ensimmäisen laajamittaisen kaasuhyökkäyksen tekivät saksalaiset aamulla 22. huhtikuuta 1915. He vapauttivat 168 tonnia kloorikaasua ympärysvaltojen joukkoja vastaan.^[1] Kaasun vaikutus ulottui noin 6,4 kilometrin säteelle, altistaen 10 000 sotilasta kaasulle, joista puolet kuoli asfyksiaan kymmenessä minuutissa.^[1] Saksalaisjoukot olivat yllättyneitä kaasun tehokkuudesta.^[1]

Sodan molemmat osapuolet omaksuivat kemialliset aseet ja käyttö laajeni länsirintamalla. Kaasunaamari otettiin käyttöön kummallakin puolella.

Ensimmäisen maailmansodan tuloksena, kehitettiin fosgeeni, sinappikaasu, kloropikriini ja syanidikaasu.

Ensimmäinen hermokaasu, tabuuni, kehitettiin vuonna 1936, sariini 1938 ja somaani 1944.^lähde? Toisen maailmansodan voittajavaltiot jatkoivat, sopimuksista huolimatta hermokaasujen kehittelyä Saksan tietojen pohjalta ja vuonna 1952 Britannia kehitti VX-kaasun, joka on tähänastisten tietojen mukaan tappavin hermokaasu. Kylmän sodan seurauksena Neuvostoliitto kehitti VX-kaasulle vastineen, V-kaasun .

Kemiallisten aseiden käyttö

• Ensimmäisessä maailmansodassa (mm Ypresissä, käyttäjänä Saksa)
• Etiopiassa 1936 (Käyttäjänä Italia)
• Vietnam 1965-1975 (Käyttäjänä Yhdysvallat)
• Irakin-Iranin sota 1983
• Pohjois-Irakin Kurdit (Irak)
• Afganistanin sisällissota 1979-1989 (Neuvostoliitto)
• Tokion metro 1995 (Aum Shinrikyo)

Luokittelu

Pysyvyyden mukaan

• Ilmakaasut
  • Kaasumaisia tai helposti kaasuuntuvia yhdisteitä
  • Käytetään kun kohteeseen halutaan lyhytaikainen vaikutus (minuutteja)
• Maastokaasut
  • Huonosti haihtuvia, öljymäisiä yhdisteitä
  • Käytetään kun halutaan pitkäaikainen vaikutus (kuukausia)

Myrkyllisyyden mukaan

• Hermokaasut
  • Hyvin myrkyllisiä, helposti levitettäviä jotka vaikuttavat hermosolujen toimintaan.
  • Yleisimmät, Tabuuni, Sariini, Syklosariini, Somaani, VX-Kaasu
• Syövyttävät aineet
  • Yleisimpiä aineita ovat mm. Rikkihappo, Suolahappo, Typpihappo, vetyfluoridi ja vetyfluoridista valmistettavat superhapot. Pommin räjähtäessä kuumuus muuntaa hapot hetkessä tappavan kaasumaiseen muotoon, joka joutuessaan suurinä määrinä ihmisen ihoon tai keuhkoihin aiheuttaa vakavia palovammoja tai sisäisiä verenvuotoja.
    • Rikkisinappikaasut, kuten:
    1. 2-kloorietyylikloorimetyylisulfidi (CAS 2625–76–5),
    2. bis(2-kloorietyyli)sulfidi (CAS 505–60–2),
    3. bis(2-kloorietyylitio)metaani (CAS 63869–13–6),
    4. 1,2-bis(2-kloorietyylitio)etaani (CAS 3563–36–8),
    5. 1,3-bis(2-kloorietyylitio)-n-propaani (CAS 63905–10–2),
    6. 1,4-bis(2-kloorietyylitio)-n-butaani (CAS 142868–93–7),
    7. 1,5-bis(2-kloorietyylitio)-n-pentaani (CAS 142868–94–8),
    8. bis(2-kloorietyylitiometyyli)eetteri (CAS 63918–90–1),
    9. bis(2-kloorietyylitioetyyli)eetteri (CAS 63918–89–8)
    • Levisiitit, kuten:
    1. 2-kloorivinyylidiklooriarsiini (CAS 541–25–3),
    2. tris(2-kloorivinyyli)arsiini (CAS 40334–70–1),
    3. bis(2-kloorivinyyli)klooriarsiini (CAS 40334–69–8)
    • Typpisinappikaasut, kuten:
    1. bis(2-kloorietyyli)etyyliamiini (CAS 538–07–8),
    2. bis(2-kloorietyyli)metyyliamiini (CAS 51–75–2),
    3. tris(2-kloorietyyli)amiini (CAS 555–77–1);
• Ärsyttävät aineet
• Tukahduttavat aineet
  • Käytetyin tukahduttava ja tappava aine on vetysyanidi eli Sinihappo, jota muodostuu kaliumsyanidin (1 gramma riittää tappamaan 20 ihmistä kiinteässä muodossa) joutuessa kosketuksiin happojen kanssa
• Kasvimyrkyt eli herbisidit
  • Palytoksiini (palytoxin) on koralleista saatavaa myrkkyä
• Yleismyrkylliset aineet
• Psykotaisteluaineet
• Toksiinit

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kemiallinen ase.