sossu

Sosiaaliturva on valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön, kuten Suomen Kansaneläkelaitoksen tuottama kokonaisuus asukkaiden tai kansalaisten terveyden ja toimeentulon turvaamiseksi.

Yleistä

Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lisäksi jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä sekä tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Lisäksi julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.^[1]

Sosiaaliturva on usein lakisääteistä, tai muuten julkisen sektorin ohjaamaa ja edistämää, ja rahoitetaan enimmäkseen veroilla tai veronluonteisilla sosiaaliturvamaksuilla (sosiaalivakuutusmaksut). Avuntarvitsijan saamaan sosiaaliturvaan vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi henkilön ikä, terveydentila, siviilisääty ja talouden koko, asema työelämässä, koulutus ja taloudellinen toimeentulo.

Universaalin sosiaaliturvan tarkoituksena on kattaa kaikki yhteiskunnan asukkaat. Universaalin lisäksi on myös vain tietyille ihmisryhmille tarkoitettua sosiaaliturvaa. Sosiaaliturvalla ja sen rahoittavalla verotuksella pyritään myös tasaamaan tuloeroja eri yhteiskuntaluokkien ja ikäkausien välillä.

Toimittaja Marjut Lindbergin mukaan Suomalaisen sosiaaliturvan tasoa on heikennetty 1990-luvulta lähtien siten, että se on nykyisin yhtä vaatimaton kuin 1970-luvulla^[2].

Sosiaaliturva voidaan luokitella seuraavasti:

• Sosiaalivakuutus on vakuutus joka on järjestetty sosiaalisten henkilöriskien varalta. Näitä ovat esimerkiksi vanhuus, sairaus, työkyvyttömyys, työttömyys ja kuolema. Sosiaalivakuutus ei siis kata omaisuusvahinkoja. Sen tavoite on turvata toimentulo edellä mainittujen riskien toteutuessa, sekä korvata niistä aiheutuneita kuluja. Sosiaalivakuutuksia ovat muiden muassa lakisääteinen eläke, lakisääteinen sairausvakuutus, sekä työttömyysturvan ansiosidonnainen osa.
• Sosiaaliavustus on rahaa, jota maksetaan ennakolta määrätyin ehdoin tietyn suuruisena, samaan tapaan kuin sosiaalivakuutuksessa, mutta jonka rahoittamiseen ei käytetä vakuutusmaksuja. Esimerkkejä sosiaaliavustuksista ovat lapsilisä ja työttömyysturvan peruspäiväraha.
• Sosiaalihuolto on osa sosiaaliturvaa, jolle on ominaista yksilöllinen tarveharkinta. Tämän turvan rahasuoritukset ovat toimeentulotukea, jonka edellytyksenä on muun muassa, että avunsaajalla itsellään (tai perheellä) ei ole varaa välttämättömiin elatuskuluihin.
• Sosiaali- ja terveyspalvelut

Sosiaaliturvan kehitys Suomessa

Pienituloisten kotitalouksien asema on heikentynyt kahden viimeisen vuosikymmenen aikana sekä suhteellisesti että absoluuttisesti mitattuna. Aluksi syynä olivat sosiaaliturvan leikkaukset ja sittemmin tulonsiirtojen vaatimaton kehitys ansiotuloihin verrattuna. Esimerkiksi toimeentulotuen perusosa on jäänyt 44 prosenttia jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Toimeentulotuen reaalinen ostovoima on laskenut samalla 5 prosenttia.^[1]

Palveluja ja tulonsiirtoja kehitettiin 1980- ja 1990-luvuilla. Kehitys taantui kuitenkin lamavuonna 1995, jolloin tukia leikattiin. Tämän jälkeen on ollut 10 vuotta talouskasvua, mutta toimeentuloturvan taso ei ole juuri noussut, vaikka hinnat ja palkat ovat nousseet kymmeniä prosentteja.^[3]

Suomalaista sosiaaliturvaa on rakennettu ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueitten toimesta. Erityisesti työnantajat ja poliittinen oikeisto ovat vastustaneet uudistuksia tiukasti, joskus vuosikymmeniä.^[4]

Toimeentulotuki on Suomessa sidottu indeksiin, mutta opintotuki ei ole.

Suomen sosiaaliturvan tason vertailua

Suomi on sosiaaliturvamenojen osalta alle Euroopan keskitason - suuruusluokaltaan Britannian ja Italian tasoa kun sosiaalimenot lasketaan prosentteina bruttokansantuotteesta. Työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeiden taso on Suomessa Euroopan alhaisin.^[3] Ilman työhistoriaa eläkkeelle kirjoitetut yksinäiset saavat Suomessa verojen jälkeen keskimäärin ostovoimakorjattuna 660 euroa, mutta Tanskassa 851 euroa ja Ruotsissa 900 euroa.^[5]

Suomen asukasta kohden lasketut ostovoimakorjatut sosiaalimenot olivat vuonna 2005 muita Pohjoismaita ja Manner-Eurooppaa alhaisempia:

• Suomi 6 833 €,
• Ruotsi 8 529 €,
• Tanska 8 498 €,
• Norja 9 525 €,
• Saksa 8 498 €,
• Ranska 8 044 €,
• Alankomaat 8 305 €.
• EU15 7 005 €
• EU27 (koko EU) 6 087 €

^[6]

Katso myös

• Kansaneläke
• Lapsilisät
• Sairausvakuutus
• Sosiaaliturvan väärinkäyttö
• Sosiaalinen luototus
• Toimeentulotuki
• Työtapaturmavakuutus
• Työttömyysturva

Lähteet

Kirjallisuutta

• Jaakkola, Jouko ym.: Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva: Suomalaisten sosiaalisen turvan historia. Sosiaaliturvan kirjallisuus, Sarja Sosiaalipolitiikka, sosiaaliturva 1. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto, 1994. ISBN 951-747-070-3.
• Päivi Uljas: Taistelu sosiaaliturvasta : ammattiyhdistysväen toiminta sosiaaliturvan puolesta 1957-1963. Like Kustannus oy, 2005. ISBN 978-952-471-545-4.

Aiheesta muualla

• Heikki Myyryläinen: Suomalaisen sosiaaliturvan historiaa. Internetix 1999.